Omega-3-rasvahapot auttavat moneen

Omega-3-rasvahapot ovat monityydyttymättömiä rasvahappoja. Omega-3-rasvahappoja saadaan öljykasveista, eräistä levistä, kaloista, sinisimpukoista, tietyistä pähkinöistä, siemenistä ja vihreistä lehtivihanneksista.

Suomalaiset saavat valtaosan Omega-3-rasvahapoista tavallisista ruoka-aineista: neljä viidesosaa saamme yleisesti ruoanlaitossa käytetystä rypsiöljystä ja loput saamme kalasta.

Varsinkin rasvaiset kalat, kuten lohi ja silakka, ovat rasvahappojen saannin kannalta hyödyllisiä. Jo pitkään Suomessa onkin suositeltu kalan syömistä punaisen lihan ohella. Kuitenkaan kovin moni ei tiedä, että juuri rasvainen kala on rasvahappojen saamisen kannalta parasta.

Mitä hyötyä Omega-3-rasvahapoista sitten on?

Tärkein rasvahappojen etu on varmasti siinä, että ne pienentävät sydäntautienriskiä ja kuolleisuutta. Tutkimusten mukaan kuolleisuus vähentyy kymmenillä prosenteilla.

Kaiken lisäksi rasvahappojen hyvät vaikutukset tulevat nopeasti esiin: sydäntautikuolleisuus laskee jo kolmen kuukauden kuluttua luontaistuotteen käyttöönoton alkamisesta.

Joidenkin tutkimuksien mukaan Omega-3-rasvahapot saattavat myös ehkäistä syöpää. Lisäksi Omega-3-rasvahapot saattavat hyödyntää syöpäpotilaita muutenkin, sillä luontaistuotteen syömisen on kerrottu parantavan syöpäpotilaiden ruokahalua, elämänlaatua ja kasvattavan painoa.

Varsinkin mielenterveysongelmista kärsivien keskuudessa E-EPA-nimellä tunnettu rasvahappo on herättänyt paljon kiinnostusta ja keskustelua. E-EPAa valmistetaan viljellyöstä levistä ja kalan luurankolihasta uutetusta öljystä. Kyse ei siis ole kalanmaksaöljystä.

E-EPA kehitettiin parikymmentä vuotta sitten Japanissa. Se saattaa auttaa psykoosin ja masennuksen hoidossa, kun E-EPAn lisäksi käytössä on myös masennuslääkitys.

Lisäksi eräät tutkimukset viittaavat siihen, että Omega-3-rasvahapot voivat ehkäistä dementian syntyä. Tutkimusten mukaan säännöllisesti kalaa syövät eivät dementoidu yhtä usein kuin kalaa syömättömät. Tämän taustalla voivat olla juuri rasvahapot.

Omega-3-rasvhappoja saat helposti lisää elimistöösi, kun syöt kalaa riittävän usein. Kalaa kannattaisi myös Suomessa vanhastaan tunnetun ohjeen mukaan syödä vähintään kaksi kertaa viikossa.

Syötkö sinä kalaa varmasti tarpeeksi usein?

Jos et usko ruokavaliosi sisältävän riittävästi Omega-3-rasvahappoja, kannattaa sinun harkita ruokavalion täydentämistä luontaistuotteilla. Omega-3-rasvahappoja ja E-EPA-valmisteita on nykyään saatavilla helposti myös kotimaisista nettikaupoista.

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (No Ratings Yet)
Loading...