Chia sisältää runsaasti ravinteita

Tiesitkö, että chian siemenet sisältävät kuusi kertaa enemmän kalsiumia kuin maito? Tai että chia sisältää painoonsa nähden enemmän Omega-3-rasvahappoja kuin villi lohi?

Miedon makuinen chia sisältää erittäin runsaasti ihmiselle tarpeellisia ja hyödyllisiä ravintoaineita, rasvahappoja ja hivenaineita. Sen vuoksi monen muun superfoodin tavoin lusikallinen luomu-chiaa sopii mainiosti aamiaiselle vaikkapa mysliä täydentämään.

Chia on uudehko tulokas EU:n markkinoilla

Chia eli salvia hispanica on kotoisin Etelä-Amerikasta. Jo 1500-luvun teksteissä kerrotaan, että atsteekit viljelivät chiaa Kolumbusta edeltävinä vuosisatoina.

Myös nykyään chiaa käytetään runsaasti Meksikossa ja Guatemalassa. Sen sijaan Euroopan Unionissa chian siemenet hyväksyttiin elintarvikkeissa käytettäväksi vuonna 2009. EU:n päätöksen mukaan chian siemeniä voidaan käyttää leipätuotteissa, joissa saa olla korkeintaan 5 % chian siemeniä.

Moniin muihin superfoodeihin verrattuna chia-siemenet ovat erittäin edullisia: ne maksavat alle 20 euroa kilolta! Sen vuoksi chian siemenet sopivat mainiosti myös pysyväksi osaksi ruokavaliota.

Chia sisältää runsaasti

  • kuituja
  • antioksidantteja
  • kalsiumia
  • proteiinia
  • Omega-3-rasvahappoja.

Monien muiden siementen tavoin chiaa voi siis käyttää esimerkiksi puuron tai myslin terästämiseen. Yhtä hyvin sitä voi käyttää supersmoothien ainesosana tai vaikkapa salaatinlisänä auringonkukan tai seesaminsiementen tavoin.

Chia muodostaa hyytelöä

Ruoanlaiton kannalta chialla on yksi mielenkiintoinen ominaisuus: veteen sekoitettuna siemenet muodostavat hyytelöä.

Tämän vuoksi erilaiset superfood-blogit ja -sivustot ovat esitelleet chiaa käyttävien hyytelöiden ja vanukkaiden ohjeita — chian avulla myös raakaruokaan ihastunut kotikokki voi valmistaa kuumentamatta hyytelöityviä vegaaniaruokia! Chiaan kannattaa sekoittaa runsaasti vettä. Puoli desiä chiaa riittää hyytelöimään pari, kolme desiä vettä.

Chia sopii siis mainiosti vegaanikeittiön hyytelöintiin. Toinen samaan käyttötarkoitukseen sopiva vaihtoehto on psyllium eli jänönratamo.

Chiaa voit ostaa useimmista luontaistuotekaupoista

Nykyään chian saatavuus on erinomainen. Käytännössä kaikki hyvinvarustellut luontaistuotekaupat ovat ottaneet chia-siemenet valikoimiinsa — siten voit helposti tilata chiaa kotiisi, asuitpa sitten Helsingissä tai Kolarissa.

1 Star2 Stars3 Stars4 Stars5 Stars (1 votes, average: 4.00 out of 5)
Loading...

Vastaa

Onko sinulla aiheeseen liittyviä omia kokemuksia? Jaa kokemuksesi ja omat vinkkisi muiden iloksi!